On pimeä ja sateinen maanantai-ilta ja joulutunnelma tahtoo olla vielä kateissa itse kullakin. Haaveilemme pakkasesta ja lumesta täällä Pirkanmaalla, mutta ilokseni huomaan lukuisia jouluvaloja koristamassa kotipihoja kun saavun Lempäälän viihtyisälle asuinalueelle. Kirkkain valo löytyy kuitenkin uuden Hartman Kodin pihatyössä olevasta kaivinkoneesta.  Spottivaloista sokaistuneena kävelen läpi pihamaan ja astun kuistille soittaakseni ovikelloa. Pysähdyn hetkeksi, sillä näen perheen äidin ja tytöt keittiön pöydän ääressä askartelemassa ja paketoimassa lahjaa ystävälleen.  Hymyilen, sillä ymmärrän nopeasti, että astun kotiin jossa joulun odotus on käsinkosketeltavissa.

Saan lämpimän vastaanoton perheeltä kun astun eteiseen. Tapasimme ensimmäisen kerran vuosi sitten joululomien aikaan. Perhe asui silloin vielä USA:ssa, Buffalon-kaupungissa.  Olin jo ennakkoon ymmärtänyt, että tämä olikin heidän ainoa visiitti Suomeen ennen virallista muuttoa. Joululomaviikon agendalla olikin aloituspalaveri ensin projektipäällikön kanssa, sähkösuunnitelman laatiminen sähkömiehen kanssa, sekä itselläni vielä tapaaminen sisustussuunnitelman parissa.

Tontti kodille oli löytynyt hieman sattumalta vanhalta tutulta asuinalueelta, josta perhe oli muuttanut pois aikaisemmin. Aikaisemmasta rintamamiestalon pitkästä remontista selvinneenä ajatus rakentamisesta oli uuvuttava ja ei ollut ehkä käynyt edes mielessä. Tontti oli  kuitenkin tuttu, jossa hyvät naapurit ja ystävät odottivat jo valmiina. Tontin varauksen kanssa oli toimittava nopeasti ja oli mietittävä monia vaihtoehtoja rakentamiselle, ja kaikenlisäksi ulkomailta käsin. Ajatus oli ensin rakentaa vasta Suomeen paluun jälkeen, mutta jatkuva muuttaminen ja rakentaminen kolmen pienen lapsen kanssa tuntuivat työläältä vaihtoehdolta. Päätöksenä haluttiinkin rakentaa muuttovalmis koti.

Talopaketteja,  pohjapiirustuksia ja kilpailijoita vertailtiin, mutta Hartman Koti nousi nopeasti ykkösvaihtoehdoksi. Nopeat yhteydenotot, muuttovalmistalo ja ammattitaitoinen tiimi taustalla, sekä kokenut ja suositeltu timpuri olivat tärkeitä kriteereitä alkumetreiltä asti.

Hartman Rauta toimii vankkana tukipilarina jokaisen Hartman Kodin rakentamisessa. Hartman Kodin rakentajalla on lisäksi käytössä talon oma arkkitehtipalvelut, rakennesuunnitttelija, projektipäällikkö ja sisustusvärisuunnittelija.

Sisustusvärisuunnittelutapaamisemme oli hyvin tehokas.  Kävimme yhdessä läpi kaikki pintamateriaalivaihtoehdot ja valinnat lyötiin lukkoon ensitapaamisen jälkeen.  Lattiat, listat, laatat, paneelit, maalit, tapetit jne.

Kodin yleissävyksi valittiin Tikkurilan Tunne-värikartalta Laasti X487. Sävy on kaunis, lämmin ja rauhaisa.  Laastin sävy sointuu hyvin listavalkoisten listojen kanssa ja toimii kaikissa kodin tiloissa.

Lattiaksi valittiin Cottage-malliston vaalein laminaatti Advanced OAK White, joka on helppohoitoinen ja tekee kodista avaran ja valoisan.

 

Keittiö on valkoinen, tyylikäs ja moderni, mutta puiset työtasot pehmentävät ilmettä ja keittiö tuntuu kotoisalta. Keittiön välitila laatoittettiin Pukkilan LUMO 10x30cm vaalean harmailla laatoilla. Katsottiin, että ne sopivat yhteen vaalean lattialaminaatin kanssa. Ihailimme tätä Puustellin keittiötä jo elokuussa talon luovutuksen yhteydessä. Sovittiinkin jo silloin, että juomme jouluglögit yhdessä kunhan perhe asettuu kodiksi ja lupauksesta pidettiin kiinni.

Pesutiloissa on modernit linjakaivot ja ylelliset Pukkilan LOFT Antracite 50x50cm laatat niin lattiassa kuin seinillä.  Mora Mmix kaksi rinnakkaista sadesuihkua tuo vielä ripauksen luksusta arkeen ja saunailtoihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki kolme lastenhuonetta sijaitsee lähekkäin heti kodin sisääntulossa.  Tapetit valittiin lasten toiveiden mukaisesti TAPETIT.fi mallistoista.  Tummansininen Bloomsburyn KIRA lintutapetti on katseenvangitsija ja sopii kivasti lastenhuoneeseen. Nuorimman tytön huonetta somistaa Esta Home eläintapetti Everybody Bonjour-mallistosta.  Pojan huoneessa on graafinen 3D-efektitapetti Deco4Walls Unplugged-mallistosta.

Pojan huoneen seinillä on kuvia supersankareista ja sieltä löytyy dinosauruksia, legoja, ötököitä ja roolileikkiasuja. Tytöillä on upeita prinsessapukuja, nukenrattaita, keppihevosia ja nukkekoti. Lapsilla on myös oma wc, jossa on mm. hauska riemunkirjava korsiteoksa, joka on koristeltu jouluiseen asuun. Koristeiden runsaus hymyilyttää niin koristelijoita kuin minuakin.  Tässä kodissa lapset saavat olla lapsia. Ilo ja riemu täyttävät jokaisen huoneen.

Amerikan vuosilta mukaan on lähtenyt ns. tarkkaileva tonttu, eli ”Elf on the Shelf”, jonka lapset ovat nimenneet Jack:ksi . Jack on joulutonttu, joka vierailee joulukuussa. Se vaihtaa paikkaa öisin ja lasten tehtävä on löytää tontun uusi paikka aamuisin.  Tonttu tarkkailee ja kuuntelee, mutta ei osaa puhua. Tonttu viestittelee Joulupukille lasten kuulumiset ja tästä ”Elf on the Shelf” -tontusta on kirjoitettu kirjakin.

Amerikkalaisuudesta muistuttaa myös joulukuusikalenteri, jonka tähtenä komeilee poikkeuksellisesti 25. luukku. Jokaisessa taskussa on erilaisia yllätyksiä satunnaisesti perheen pienemmille tai isommille. Yllätykset saa olla tapahtumia, viestejä rakkaalle, tehtäviä tai makeisia. Vain mielikuvistus rajana.

Olen liikuttunut katsellessani ympärilleni ja ihailen tämän perheen ja uuden upean Hartman Kodin ensimmäistä joulua. Vuosi takaperin tässä oli vain ylikasvanut risuinen tontti ja purku-uhan alla oleva vanha rakennus. Missä oltiin vuosi sitten ja missä ollaan nyt? Olemme rakentaneet talon, jonka perhe on muuttanut kodiksi. Uusi aikakausi alkaa ja uusia perinteitä syntyy. On ollut ilo tutustua tämän perheen tarinaan ja olla rakentamassa heidän unelmistaan totta. Luottamus muuttovalmiin talon rakentamiseen, toimituksiin, materiaaleihin ja sujuvaan yhteistyöhön on ollut avainasemassa kun kohdetta tehdään ulkomailta käsin.

  1. luukussa voisi hyvinkin olla viesti koko perheelle:

   ”Kiitämme valinnasta rakentaa Hartman Koti”

 

 

 

 

 

 

 

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2019  jokaiseen kotiin!

Sari